|
View
Etusivu
Sisällysluettelo
Takaisin |
Harju: Mutta missä tarkoituksessa tämä osto tapahtui ja minne ne koneet sitten joutuivat?
Reinikainen: No ne myytiin Unkariin.
Harju: Kaikkiko?
Reinikainen: Ei kaikkia. Osa niistä on Unkarissa, ei tarvittu niitä enää täällä.
Harju: Keitäs muita siellä sitten oli?
Reinikainen: No siellä oli niin kuin sanottu tämä Multimedia, sellainen Suomen suurimmalle kopiointitalolle kuuluva Multimedia Group of Finland, ja sitten oli tämä Werne yhtenä ja sitten oli joku siellä Katajanokalla, mutta en muista mikä se yritys oli, ja sitten oli tämä Citylink, mä en nyt muuta muista. Samanlaisia koneita vuokrattiin. Niitähän toimitettiin myös Ruotsiin ja Eestiin.
Harju: Ne koneet vuokrattiin vai miten se on?
Reinikainen: No kyllä. Se silloin näytti siltä, että kun ne olivat yhtä hyvin myynnissä, niin jostain syystä tällainen vuokraus - tällainen kone kuitenkin maksaa sen puolitoistasataatuhatta, niin tällainen vuokrausmenettely, jossa vuokrahinta on parin/kolmentuhannen markan luokkaa, näytti olevan se mitä ne asiakkaat oli valmiita tekemään. Se oli tällainen lyhytjänteiseen käyttöön suunniteltu tapa. Saimme myytyä niitä viisi kappaletta Saksaan, niitä samoja koneita sitten, mutta kyllä se myynti oli vaikeampaa kuin tämä vuokraaminen.
Harju: Selittikös ajankohta sitä jotenkin?
Reinikainen: Ehkä nimenomaan se taloudellinen tilanne silloin, se oli todella surkeaa taloudellista aikaa, se oli vuonna 1991 ja 1992. Se saattaa olla, että sillä oli vaikutuksensa.
Reinikainen: Siis mä neuvottelin tämän vuokrasopimuksen enkä puuttunut millään tavalla Kuusiston tekemisiin. Itse asiassa mä vietin aikaani silloin sekä Unkarissa ja Eestissä, mutta varsinkin Unkarissa, jossa tämä uusi tehdaslaitos oli käynnistynyt ja käynnistysongelmia oli. Mä olin siellä joka viikko, ehdottomasti joka viikko, se näkyy passistani.
Harju: No sitten kun näitä kasetteja ostettiin, niin miten se hinta, Citylinkin hinta, erosiko se jollakin tavalla sellaisesta mitä olisi muilta saatu?
Reinikainen: No minulla on tässä vuodelta 1992 lasku, jossa Balstar - jossa olin 10 %:n osuudella mukana, osti muualta kasetteja puoleen siitä hinnasta mitä maksoimme Citylinkille. Tässä laskussa on 15.000 kpl VHS kasetteja kysymyksessä. Meillä oli tarjoushinta koko tuotesortimentista. Siis NTC:llä oli hinnasto Citylinkin Kuusiston kanssa millä hinnoilla me ostetaan. Siinä oli kaikki eri hintaiset tuotteet. E-180-tuote, johtuen näistä markkinoista, jotka osaltaan varmaankin voisi sanoa oli Teostonkin vika kun markkinoilla oli sellaisia tuotteita, joita myytiin jopa seitsemän satasella. Siis hinta oli vähän yli 14 markkaa ulos liikkeestä. Nimi oli Silver Shadow.
NAUHA 2 / I
Reinikainen: Me ihmetelimme kovasti, että miten voi olla mahdollista, että tällä hinnalla myydään kaupasta ulos tavaraa ja siihen ei kukaan puutu, kun on täysin mahdoton tilanne. Jos niitä aikoo siis, jos aikoo olla tässä mukana, niin vain kansainvälisen hinnan mukaan voi ostaa tällaisen. Se hintataso on noin dollarin se hinta, joka oli silloin noin 4 markkaa/dollari plus siihen tekijänoikeusmaksu ja muut, ja silloin ollaan hinnassa, joka on yli 12 markkaa.
Me maksoimme hintaa, joka liikkui 12,70 ja vähän vajaa 15 markan välillä riippuen ajankohdasta niin Citylinkiltä. Alkuun maksettiin enemmän ja tämän matkan aikana laski, kunnes he myivät Etronian loppuvarastosta meille saadakseen rahaa, niin jonkun erän erittäin edullisesti. Ja tässä me ei haluttu olla mukana millään tavalla, meillä oli päätös jo, että Balstar valmistaa, ja on tänäkin päivä vielä toiminnassa, valmistaa NTC:n tarvitsemat tuotteet. Kuusisto tiesi sen ja tietysti hänellä oli oma tuskallinen tilanne, että hänen isoin asiakkaansa, jostakin muualta osti
Harju: Alkuvaiheessa kun kauppaa ryhdyttiin tekemään, niin miten tuo rahoituspuoli? Joutuiko NTC maksamaan mahdollisesti joitakin ennakoita tai jollakin tavoin helpottamaan Citylinkin tuotantoa, toimitusten teille tuottamista?
Reinikainen: Tässä oli sellainen tilanne NTC:ltä kuten kirjanpidosta näkyy, ei ole maksettu mitään ennakoita. Itse asiassa Citylinkhän rahoitti NTC:n toimintaa sillä lailla, että kun NTC:n kassavarat eivät aina yltäneet, niin laskuja jouduttiin maksamaan vähän myöhässä. Siis jos olisi ollut rahaa me olisi maksettu ne päivälleen, mutta tämä Unkarin projekti oli kallis projekti, muukin kansainvälistyminen, rahatilanne oli tiukka, rahaa ei yhtiöllä ollut, eikä sitä yhtiöön tule mistään, ei sinne niin vaan sitä laiteta ja sellaiseenkaan peliin en voinut lähteä, että minä vaan rahoittaisin ensiksi NTC:ltä kassaa ja sitten sieltä menisi, vaan joulukuussa, oliko se 1991, siis puoli vuotta kun oli tehty kauppaa, niin tuollaisen meidän Tiimari-ketjulle myymän 30.000 kasetin valmistamiseen, niin minä henkilökohtaisesti lähetin Citylinkille rahoja noin 200.000 markan summan, jonka sain saman kuukauden aikana takaisin, kun Citylink oli saanut rahat myynneistään ja pystyi maksamaan, ja se on toinen rahoitustoimi, joka minun tai NTC Internationalin kautta on Citylinkille annettu. Muu rahaliikenne toimi normaalissa järjestyksessä, joskin saattoi olla pienellä viiveellä.
Harju: Mites sitten nuo vuokranmaksut näistä koneista niin onko ne...
Reinikainen: Citylink maksoi ne käsitykseni mukaan laskujen perusteella normaalisti, tai sitten ne kuitattiin saatavista pois sitä mukaa kun laskuja tehtiin.
Harju: Oliko sinun mielestäsi sitten pysyvässä liikesuhteessa olevien firmojen välillä kuittausmenettely jollakin tavalla poikkeuksellista?
Reinikainen: Se on täysin jokapäiväistä toimintaa ja silloin puhuttiinkin, 1991-1992, voimakkaasti siitä, että tällaista minuuttirahaa, sen kanssa ei pidä leikkiä. Kuittausmenettely oli selkeä. Siinä ei raha käynyt ensiksi tällä tillillä ja sitten palautetaan takaisin, vaan ne saatavat puolin ja toisin kuitattiin siltä osin kuin oli selkeintä. Ja meidän yhtiössä, kuten todistajakertomuksesta näkyy, sen hoiti Matti Paananen itsenäisesti.
|